perjantai 3. elokuuta 2012

Vaippakakku + ohje


Tein jo jokunen aika sitten suloiselle veljen tytölle tällaisen pirttilahjan, jossa on paljon hyödyllistä tavaraa vauvan alkutaipaleelle. Idean sain käydessäni toista vauvaa katsomassa ja hän oli saanut vastaavanlaisen lahjaksi. Täytyy sanoa että oli pakko heti kokeilla itsekin, enkä ole ennemmin törmännyt tällaiseen loistavaan ideaan. Laitan ohjeen kuinka itse valmistin sen.


Tarvitset vaippapaketin, tarjottimen/ison lautasen, kumilenksuja, sakset, teippiä, sellofaania, lahjapaperia, leveää nauhaa ja lisäksi yllätyksiä kakun sisään. Minulla tässä on tuttipullo, pumpulipuikkoja, vanulappoja ja pieni pyyhe.


Minulla oli käytössä kullan värinen tarjotin, jonka päällystin paperilla. Tuli jotenkin kivemman näköiseksi. Vaipat rullataan rullalle ja ne kiinnitetään kumilenksuilla. Yllätykset kätketään keskelle ja vaipparullat laitetaan vieri vieren niiden ympärille. Tämän jälkeen solmitaan leveä nauha rusetiksi pitämään kerros paikoillaan. Samalla nauha peittää kumilenksut.


Kerroksen päälle asetellaan toinen kerros vähän kapeammaksi ja jälleen peitetään ja tuetaan leveällä nauhalla. Tähän en solminut rusettia vaan laitoin teipillä nauhan päät yhteen. Kolmas kerros tehdään samalla tavalla ja yritetään saada yllätykset piiloon, etteivät näy päältä päin katsottuna.


Lopuksi kakku paketoidaan sellofaanilla ja solmitaan rusetilla. Halutessa kakkua voi koristella pienillä hennoilla tekokukilla tai autoilla yms.

1 kommentti:

  1. Tuollainen lahja kyllä ilahduttaa varmasti, on upean näköinen!

    VastaaPoista