lauantai 9. elokuuta 2014

Savaway - Hannan Kangas

Hannan Kankaalta tuli tämänkertainen paketti ylläriveiviin. Sieltä
paljastui kaunis kangas, josta esikoinen halusi itselleen ommeltavaksi.
Resoria oli myös lisänä. Tällä kerralla omasta varastostani ei löytynyt
kangasta joka olisi sopinut näiden kaveriksi.

Tytöllä itsellään oli jonkinlainen visio, jota lähdin paperilla pyörittelemään.
Toispuoleinen pääntie olisi ajatus joka tapauksessa. Piirsin raglanpaidan 
Ruler Ottobresta 4/2013 ja siihen lähdin hakemaan pääntien muotoa.
Minulla oli kaavapaperista kokonaiset kaavat etu- ja takakappaleista sekä
molemmista hihoista. Nuppineuloilla kiinni toisiinsa ja sitten sovitin tytön
päälle. Hän sai sanoa oman mielipiteensä ja äiti sovelsi. 

Resorin korkeus on se kuinka paljon resoria oli paketissa. Framilon
on pääntiellä. Paidan pituutta voi säädellä mielensä mukaan. Tästä tuli
11-vuotiaan suosikkipaita ja siitä olen mielissäni. 

torstai 7. elokuuta 2014

Pellavaa

Olen jo kauan ihastellut näitä mekkoja ja tunikoita, mutten
ole malttanut ostaa. Viime vuoden käsityömessuilta ostin 
pellavakangasta ja tarkoituksena oli tehdä liivimekko itselleni.
Mutta eräänä päivänä kun selailin veiviä varten suuri käsityö-
kerholehtiä, tuli vastaani paitapuseron malli, josta oli helppo 
lähteä muokkaamaan kauan haaveilemaani mekkoa. Liivimekko
sai väistyä tämän tieltä. 


Hihaa lyhensin ja levensin reilusti. Kuminauhakuja rinnan alle ja 
fyrry helmaan. Kuminauha pääntielle ja hihansuihin. Aluksi mekon 
väri mietitytti, mutta täytyyhän sitä olla väriä elämässä. 

Huomenna on jälleen yllätysveivin aika, jännittää jo mitähän sieltä
tällä kerralla paljastuu. Siitä seuraavalla kerralla lisää.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Savaway- Selia

Sain ompeluhaasteen tuulialla blogin Tuulialta. Hän kuuluu samaiseen
ompeluryhmään kuin minäkin. Tehtävänä oli kahdenkimppa selialta 
tilatusta yllätyskankaasta: Savannijerseytä ja Atomi-puuvillaneulosta.
Niistä yhdessä mietimme vähintään kahden vaatteen lastenmalliston.
Nimen keksiminen myös kuului tähän. Vaatemallistomme nimeksi
tuli SATUSET. Nimi tulee meidän nimistä eli Sannan ja Tuulian setti.

Haaste oli mielenkiintoinen ja hauska. Perjantaina pidimme palaverin ja 
mietimme mitä teemme ja mitä kankaita yms. tarvikkeita laitamme lisäksi.


Satuset-mallisto sisältää huivin, paidan ja hameen. 
Musta jakku kuuluu myös tähän, en vain ehtinyt tehdä sitä valmiiksi
tämän kahden tunnin aikana. Valkoinen paita on kaupasta ostettu ja 
siihen on silityskalvolla tuunattu seeprasydän. Huiviin laitoimme pampula-
nauhan. Hameeseen Tuulian varastosta rimpsukangasta somisteeksi ja
musta resori on vyötäröllä. Täällä vielä Tuulian valmistama setti :) Teimme
molemmat omat settimme, koska halusimme omille tytöillemme nämä.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Hellemekko

Kun on alkuun päästy niin antaa menna vaan...
Eli mekkoa mekon perään. Edellisen mekon kaavoilla pienellä
muokkauksella kesäinen hellemekko. Tämä on ollut jo kovassa
käytössä ja hyväksi todettu. Kanttaukset ovat resoria ja jätin ne
pitkiksi, näin solmut antavat oman lisämausteensa.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Savaway

Perjantai-illan aikana koneet surisivat täyttä päätä jälleen kerran. Tämän 
kertainenpakettituli emeli design:lta. Perjantaina aamulla tuli
 lisäohjeistus, että ensisijaisesti pitäisi tehdä itselle jotain. 
Minulle leopardi-kuosia?Ei ole päälläni koskaan ollut, mutta nyt on. 
Haasteeseen mennään täysillä mukaan tuli mitä tuli.
Lehtiä selailemalla syntyi tämä idea kesämekosta. Kaava on suuri 
käsityökerho 4/2014 lehdestä. Illan kaksi tuntinen ei riittänyt vaan tein
 tänään loppuun. Tukikankaiden silityksessä ja erilaisten palojen
leikkaamisessa vierähti kauemmin aikaa mitä olin ajatellut. 
Edessä nauhakujassa kaksi nyörtä, joilla voi tehdä kiristyksen. 

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Vanhan kauluspaidan uusi elämä

Miehen kauluspaita on odottanut jonkun aikaa mekoksi pääsyä. Eräänä
kiireisenä päivänä sain idean, että mekkotehtaan Orelma olisi se kaava
millä lähden mekkoa toteuttamaan. Siihen lisäsin kolme virkkaamaani
kukkaa ja helmaan vielä pitsikaitale ja valmis. Ihastuttava mekko ja
erittäin edullisesti. 

Eteen jätin napituskaitaleen sellaisenaan.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Liivimekko yllärikankaasta

Eilen illalla oli jälleen kerran yllätyskankaan ompelua. Ikasyr oli tämän
kankaan ostopaikka. Aamulla pussia avatessa ajattelin että mitähän
siellä oikein on. Ensin olin vähän pettynyt, että yksiväristäkö? Avasin
kankaan auki ja voi että kuinka ihania kuvia siinä oli. Siitä se ajatus
lähti pyörimään mielessäni.

Ensimmäinen ajatus oli selvä, käytän tulevaan työhöni vain yhden kuvan
ja asettelen sen sivusaumaan. Kaikki muu tuli siinä päivän aikana mieleen.

Kuvaa halusin raikastaa tuomalla siihen väriä. Patjat saivat
pitsistä reunukset.

Pallokangasta oli kaapissa sen verran, että siitä sain etu-ja takakappaleelle
palat. Tasku muotoutui työn edetessä. Kanttaukset on mustasta resorista.


Tästä tuli melkoinen palapeli, mutta jälleen kerran oli hauska heittäytyä
mukaan haasteeseen. Seuraavaa odotellessa...