lauantai 9. elokuuta 2014

Savaway - Hannan Kangas

Hannan Kankaalta tuli tämänkertainen paketti ylläriveiviin. Sieltä
paljastui kaunis kangas, josta esikoinen halusi itselleen ommeltavaksi.
Resoria oli myös lisänä. Tällä kerralla omasta varastostani ei löytynyt
kangasta joka olisi sopinut näiden kaveriksi.

Tytöllä itsellään oli jonkinlainen visio, jota lähdin paperilla pyörittelemään.
Toispuoleinen pääntie olisi ajatus joka tapauksessa. Piirsin raglanpaidan 
Ruler Ottobresta 4/2013 ja siihen lähdin hakemaan pääntien muotoa.
Minulla oli kaavapaperista kokonaiset kaavat etu- ja takakappaleista sekä
molemmista hihoista. Nuppineuloilla kiinni toisiinsa ja sitten sovitin tytön
päälle. Hän sai sanoa oman mielipiteensä ja äiti sovelsi. 

Resorin korkeus on se kuinka paljon resoria oli paketissa. Framilon
on pääntiellä. Paidan pituutta voi säädellä mielensä mukaan. Tästä tuli
11-vuotiaan suosikkipaita ja siitä olen mielissäni. 

1 kommentti: