keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Synttärilahjoja

Innostuin tekemään pitkästä aikaa näille kaunokaisille
vaatteita. Takki, kukkatunika ja kahdet sukkikset menivät
synttärilahjoiksi. Sukkahousut on tehty vanhoista rikki-
näisistä sukista. Kankaina on käytetty jämäpaloja,
mitä on löytynyt. Takkiin käytin popliinikangasta,
kaavana tämä. Singoallatunikan kaavat täältä.


Hamahelmiä on esiintynyt monessa blogissa ja siitä
innostuimme myös mekin. Toki olemme tehneet
niitä ennemminkin ja nyt uudella innostuksella.
Kokeeksi ostin ikeasta purnukan ja ihan hyviltä
vaikuttivat. Pitää vain silityksessä olla varovaisempi,
ettei mene ihan littanaksi. Heijastimet myös synttäri-
pakettiin. Heijastinkangas on kahden hamasydämen
välissä. Liimasin ne tekstiililiimalla, toivottavasti pysyvät.
Laitettiin vielä helmet lankaan koristeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti