tiistai 24. heinäkuuta 2012

Unikavereita

Meidän tuleva 3-luokkalainen halusi tehdä itsellensä pari unikaveria. Hän ompeli ompelukoneella osat ja täytti ne vanulla, äiti sai tehdä loput. Hän myös valitsi kankaat näihin. Täytyy sanoa että näistä tuli todella UPEAT! Ohjeet ja kaavat löytyvät kirjasta Tildan ateljeessa.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Tissis

Tässä minun versioni tissitunikasta. Kiitos kaavasta Tuulialle! Kangas on Laihialta Ahkeraliisasta ja se on ihanan tuntuista viskoosia. Kangasta tähän meni 1m. Kantit ja kaitale on mustaa jerseytä. Tykästyin kaavaan ja teen aivan varmasti vielä toisenkin, kangas on jo ostettu.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Veljen tytölle

Maatilaympäristöön soveltui tämä keltapohjainen maatilakangas ja siitä se ajatus sitten lähti. Harmikseni kangas ei riittänyt bodyyn kokonaan vaan toinen hiha on housukankaasta. Siihen ompelin traktorin yhdistäväksi tekijäksi. Kokoa tällä setillä on 68cm.  Maatilakangas on muistaakseni aikoinaan ostettu ikasyriltä.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Pikkuiselle

Kävin eilen katsomassa suloista pikku tyttöä ja vein tämän setin lahjaksi. Samoilla kaavoilla mennään kuin aiemmassa norsusetissäkin. Bodyyn on tehty pieni muutos hihoihin. Tässä tuli huomattua kuinka monipuolinen kangas tämä maatilakangas onkaan, siihen saa yhdisteltyä eri värejä joilla saa vaatteesta aina eri näköisen. Kanttauksiin käytin housukangasta samoin kuin hihaankin. Kivan tyttömäinen tuli!